Translate

2. tammikuuta 2016

Uusi Vuosi 2016

Jaahas...se on taas uusi vuosi.

Laiskasti oon kirjoitellut tänne, mutta semmonsta se on aina sillon tällön, että täytyy vaan laittaa asioita törkeysjärjestykseen eiku tärkeysjärjestykseen.

Villasukan kantapää on ollut mulla työnalla joukukuun alusta alkaen ja nyt alkaa pikkusen menemään perille. En ole eläissäni tehnyt ainuitakaan sukkia. Monet on ihmetelleet, että enkö ole koulussa tehnyt sukkia, mutta minä en kyllä muista... tai sitten olen todellakin halunnut vaan unohtaa sen kohdan elämästäni,
Muutaman kerran on pitäny katsoa youtube videoita kantapään kohdasta ja kännätä. Homma on nyt siinä vaiheessa, että osaan tehdä villasukan, mutta ongelmana on vielä se, että saisin kaksi samanlaista sukkaa. Mutta kyllä sekin päivä vielä tulee.

Tänään on tosiaan 2. päivä uutta vuotta ja on ollut ihanan rauhallinen vuodenvaihde. Kotosalla oleskelua. Ei mitään hätäilyä.

Saadaan lunta kunnolla huomenna, niin eiköhän se tästä kirkkaaksi maailma muutu. Kesä on edessä.

Tein tänään pieniä puutöitä ja laitan kuvia, kun saan tuotannon kunnolla käyntiin.

Oikein ihanaa energistä Uutta Vuotta jokaiselle!

31. elokuuta 2015

Syksy on täällä

Heppatirallaa pitkästä aikaa.

Olipas siitä aikaa kun viimeksi olen kirjoittanut tänne.
Kesäloma oli ihana. Lomasta meni kaksi viikkoa vanhempieni vessaremonttiin, mutta mikäpä sen mukavampaa, kun käydä shoppailemassa ja ihastelemassa kaakeleita ja lavuaareja ja tehdä ihania valintoja. Remontti valmistui ja vessasta tuli aivan ihana. Nyt vanhusten on helppo mennä peseytymään, kun ei tarvitse kammeta itseään ammeeseen ja pelätä joka kerta, että kaatuu.Poisti me remontin yhteydessä vessasta kylpyammeen ja vessasta tuli tosi käytännöllinen.

En taida kehdata laittaa vessaa ennen remonttia, mutta jälkeen kuvat voin joku päivä tähän lisätä.

Kaikki ovat valitelleet, että kesällä oli surkeat ilmat, mutta aina siellä missä me oltiin, niin aurinko paistoi. Neljän viikon lomaan osui yksi sateinen päivä.

Lataa pläjäytän tähän nyt muutamia kuvia kesän aikaansaannoksistani ja aarteistani.


Sain äidiltäni vanhan kahvipurkin.


Ostin Cals Ohlsonilta uuden kahvipurkin, johon mahtuu heittämällä Juhla Mokka paketti


rannekoruja ulkona auringonpaahteessa väkästettynä


Tämä valkoinen on mun lemppari






18. kesäkuuta 2015

Juhannus


Laitoin itselleni taivaan siniset geelikynnet, kun taivas itse on harmaa.
Kesä on jo pitkällä ja helteistä ei tietoakaan. Mutta ei haittaa...otetaan se mitä annetaan:)

Mukavaa jussiii kaikille!