17-vuotta sitten sain esikoiseni. Lapsesta on kasvanut ihastuttava nuori mies. Laitoin hänelle aamulla tekstarilla onnittelut ja sain vastaukseksi sanan "Kiitos!" Onnenkyyneleet nousivat silmiini- mun lapsi osaa kirjoittaa kiitos ja tietty toivottavaa olisi, että sana myös muodostuu suusta... tiedän, että kiitos ulostautuu myös suusta:).
Viikko vielä töitä ja sitte alkaa loma. Loma, johon ei ole ladattu suunnitelmia. Mummolaa ja ihan vaan päivä kerrallaan.
Istun nyt Samppalinnan uimalassa ylälehtereillä. Antti on kahden kaverin kanssa uiskentelemassa tuolla jossain ja takkuan tän tablettini kanssa auringon lämmittäessä niskavillojani. Loitava fiilis. Radiosta pauhaa, jotain epämääräistä räppiä ja vedenloiske ja ihmisten puheensorina täyttää mun mielen. Tää paikka on vielä tunnin auki. Täällä ollaan, jos poikien kunto kestää.
Leo (vaihto-oppilaamme) kävi meillä alkuillasta moikkaamassa ennen kotiinlähtöään. Lähtöön 10 päivää. Sanoi, että ei haluaisi lähteä kotiin Paraquaihin , koska täällä asiat on mukavammin kuin kotimaassa. Suunnitteli kahden vuoden päästä tulevansa Suomeen käymään. Nii-in ...osaako suomalainen arvostaa kotimaataan tarpeeksi. Kuinka hyvin meidän asiat täällä onkaan?
Pieniä uimakoululaisia tapsuttelee kauniissa rivissä ohjaajaa seuraten... minäpä katson kuinka uimakoulu vedetään. eiku nyt kuulutetaan, että hyppylavat aukaistaan. Otan muutaman kuvan täältä lehtereiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti